Siirry pääsisältöön

Rentoutusohjaus

 Mitä on rentoutusohjaus? 


Olen kouluttautunut rentoutusohjaajaksi ja lisäksi muutamassakin koulutuksessani on opetettu, kuinka suunnitella ja järjestää erilaisia rentoutuksia yhdelle ihmiselle tai ryhmälle. Koulutus on pitänyt sisällään kuinka luodaan turvallinen tila ihmisten rentoutua, miten ohjata siihen sanallisesti ja fyysisillä järjestelyillä, äänen käyttöä ja sanojen merkitystä. Unohtamatta tietenkään hermostoa ja kehoa.

Rentoutusohjauksessa voin ohjata kuinka hengitetään (puhalla ulos, hengitä rauhalliseen tahtiin, hengitä luonnollisella rytmillä jne.) tai ohjaan sinut tarkkailemaan hengitystäsi, kuinka rentoutetaan kehoa liikkeillä, jännityksillä tai mielikuvilla. Ja kuinka herätellään keho takaisin rentoutuksen jälkeen.

Näiden lisäksi voidaan yhdistää luovia menetelmiä, mielikuvamatkoja, piirtämistä, liikkumista musiikin tai omien mielikuvien tahtiin. Hermoston tasapainoon liittyviä harjoituksia. Lisäksi voidaan käyttää pohdinta- ja kirjoitustehtäviä. Myös äänimaljat ja oraakkelikortit voivat olla osa kokonaisuutta. 

Järjestän rentoutuspäiviä silloin tällöin tiettyyn teemaan liittyen. Äänimaljarentoutuksia on saatavilla säännöllisesti avoimissa ryhmissä. Näihin voi hankkia paikan Holvin kautta tai laittamalla minulle sähköpostia.

Voin suunnitella oman kokonaisuuden esimerkiksi kaveriporukalle, työryhmille tms. Minun työtilaani mahtuu 6 henkilöä mutta voin myös tulla työpaikalle tai jos voitte varata esim.joogasalin, voin tulla sinne pitämään teille oman jutun. Kaikki on mahdollista, ota rohkeasti sähköpostilla yhteyttä niin suunnitellana yhdessä!
valonsiemen@gmail.com






Teoria ja opinnot saatu koulutuksista (ja monista luetuista kirjoista)

  • Jenni Kivikosken koulutukset
  • Halistyle rentoutusohjaaja
  • Hima Happiness Integratiivinen valmentaja
  • Pranamaa äänimaljarentoutusohjaaja
  • Tampereen ja Helsingin sosiaali- ja terveysalan koulut lähihoitaja


Kommentit

Tämän blogin suosituimmat tekstit

Tervetuloa

Valoa ja varjoja-blogi tarjoaa lisätietoja ja pohdintoja Valonsiemenen palveluista ja niihin liittyvistä teemoista. Nimeni on Susanna ja omistan yritykseni Valonsiemen. Toivotan sinut lämpimästi tervetulleeksi 💚 Valonsiemen

Koulutuspohjani

Olen opiskellut paljon ja käyttänyt koulutuksiani enemmän ja vähemmän. Aina itse koulutus ei ole ollut se, mitä olin oppimassa vaan jotain muuta. Tai työpaikka ei ollut minua varten vaan olin siellä sysäämässä jollain tavalla työryhmää tai yritystä tms. johonkin suuntaan. Pienillä teoilla on vaikutusta, olen kuullut näistä jälkeenpäin ja nähnyt omassa oppimisessa jotain mitä olin hankkinut jostain muualta ja pääsin käyttämään taitoja toisessa ympäristössä. Työtilassani on kansio, jossa on nähtävillä todistuksia koulutuksista. Tarvittaessa pyydä kansio minulta, jos ei ole näkyvillä. Olen lukenut paljon erilaisia kirjoja ja keskustellut muiden ammattilaisten kanssa. Olen löytänyt pikkuhiljaa omaa tapaani tehdä asioita ja muokata oppimaani. Ja olen myös avoin muokkaamaan toimintaa jatkossakin. En ole sellainen, joka jähmettyy ja tekee aina samalla tavalla.  Se näkyy myös ympäristössä, missä olen. Kuulen tätä usein, että kotini on aina erinäköinen, kun joku tulee käymään. Itse en tätä ...

Sydämen polku, Sydänchakra

Palveluihini kuuluu monenlaista hoitoa valmennuksen lisäksi. Kokemukseni mukaan valmennuksella saa todella mukavan tuen hoitoihin. Kun hoidon yhteydessä tai hoidon lisäksi on keskustelua, auttaa se näkemään uudessa valossa ja ymmärtämään kehoa, omaa toimintaa (ja muiden ihmisten toimintaa) sekä mieltä. Ja koska monet asiakkaat pohtivat etteivät tiedä mikä hoito olisi sopiva, lähdin kehittämään erilaisia palvelupaketteja. Sydämen polku- palvelupaketti sopii sinulle jos sinulla on jotain seuraavista: jäät syystä tai toisesta ulkopuolelle koet olevasi näkymätön sinun on vaikea ottaa vastaan kiitosta ja kehua et saa ääntäsi kuuluviin olet mieluummin hiljaa, koska et halua loukata muita sinun on vaikea luottaa ihmisiin koet pettymyksiä ihmissuhteissa et koe olevasi rakkauden arvoinen pelkäät "kaikkea" Fyysisiä oireita: rintakipuja ahdistus tai puristus rinnassa vaikeuksia hengittää voi olla myös kurkun alueen oireita, äänivaikeuksia Sydämen polku-paketissa keskitytään Sydän chakra...